top of page

KUKA OLEN?

Mikael_Sorri-1_WEB (2).jpg

Olen 5-kymppinen perheenisä Tapiolasta. Työskentelen lukion opettajana Espoossa. Koulutukseltani olen teologian maisteri (Helsingin yliopisto). Olen suorittanut myös ympäristökasvattajan erikoisammattitutkinnon.

​

Kestävästä kehityksestä innostuin 2000-luvun alussa, kun kestävän kehityksen kasvatus tuli aiempaa vahvemmin mukaan lukion opetussuunnitelmiin.

​

Sittemmin kiinnostukseni olla mukana edistämässä kestävää kehitystä on laajentunut puoluepoliittiseksi toiminnaksi ja olen nyt toista kertaa ehdolla luottamustoimiin.


Maapallon väestöstä yli puolet asuu kaupungeissa ja kaupungistuminen jatkuu ennusteiden mukaan tulevaisuudessakin. Kaupungit ovat keskeisessä asemassa kestävän kehityksen haasteiden, kuten ilmastonmuutoksen, ratkaisemisessa.


Espoolla on hieno pyrkimys olla Euroopan kestävin kaupunki nyt ja tulevaisuudessa. Tavoite on haastava. Se haastaa meistä jokaisen olemaan omassa roolissamme ympäristö- ja kestävän kehityksen kasvattajia.


Kaudella 2017-2021 toimin kaupunkisuunnittelulautakunnan varajäsenenä. Se on ollut hyvä paikka päästä katsomaan, mitä mahdollisuuksia ja haasteita kaupungin kasvamiseen liittyy.


Olen toiminut myös Etelä-Tapiolan lukion johtokunnan jäsenenä kauden 2017-2021.

Kuka olen?: About
bottom of page